Oon nyt muutaman viikon ajan liikkunut aktiivisemmin ja käynyt salilla ihan oman saliohjelmankin kanssa. Tuloksia ei vielä paljoa näy, ainakaan mun omasta mielestä, mutta ai miten ihana onkaan tää jatkuva tunne lihaksissa, joka kertoo että jotain on tehty. Viimeiset päivät mun mielessä on pyörinyt erinäisiä tavoitteita, joiden avulla oon saanut itselleni motivaatiota laiskoina ja huonoinakin päiviä liikkumaan lähtemisellä. Siis onhan mulla ne ikuisuustavoitteet parempi kunto, kiinteempi ja kauniimpi kroppa, mutta niiden lisäksi oon keksinyt sellaisia tavoitteita, jotka innostaa mua lisää.
Yks mun ehdottomista tavoitteista on sen punneruksen oppiminen ja tekeminen kunnolla. Se ei varmaan oikeesti ees oo vaikee, mutta mulle suurta ahdisusta aiheuttava liike.Sen lisäksi haluun olla parempi ja kesätävämpi erilaisten lankkujen kanssa. Lankkua varten on onneksi netti tulvillaan erilaisia kuukausihaasteita ja on mulla yhdessä sporttilehdessäkin yksi mielenkiintoinen lankkuohjelma.
Ulkonäköön liittyviä tavoitteita ja haaveita on monia. Niistä ehdottomaksi ykköseksi nousee kuitenkin reidet. Vihaan sitä tunnetta, kun läskit reidet hinkautuu toisiaan vasten. Housut kuluu just en hinkautumisen takia ja voi miten monet lempifarkut oonkaan heittänyt roskikseen juuri tän reisipongelman takia. Toinen asia reisiin liittyen on se, kunika ihanaa olisikaan käyttää mekkoja ja lyhyempiä sortseja (ilman alla olevia sukkiksia/leggareita) ilman, että seuraavana päivänä sisäreidet on täynnä kutiseva ja kipeää "hiki-ihottuma".
Oon käynyt bodybalance tunneilla ja siellä ehdottomana haaveena mulla on liikkuvuuden ja notkeuden lisäksi tasapaino. Ja erityisesti oikean jalan tasapaino. Se on paljon heikompi, kuin mun vasen jalka ja valehtelematta joka kerta kun teen tasapainoliikkeitä oikealla jalalla horjahdan ainakin kerran.
Oon aina halunnut harrastaa säännöllisesti juoksemista ja lenkkeilyä. Nyt oonkin aloittanut sen sillä, että totuutan itseäni juoksemiseen juoksumaton kanssa, koska tän hetkiset lenkkeilykengät hiertää, enkä oo saanu aikaiseksi hankkia uusia. Juoksemiseen oon asettanut itselleni sellaisen haaveen, että ensi vuonna voisi osallistua extremeruniin.
Oon antanut näille mun tavoitteille aikaa noin puoli vuotta. Tietty toivon, että osa toteutuisi jo nopeammin ja extremeruniin on aikaa vuosi. Kuvituksena käytin tässä netistä/pinterestistä löytämiäni liikunta kuvia. Oma liikkumiseni, kun ei ole ihan valokuvaamis- tai julkaisemiskelpoista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti