Voi miten vaikeeta tänne onkaan heti kirjoittaa, vaikka taukoa on ollut muutama viikkoa. Mielessä on kyllä ollut monta kerta näpyytellä tänne, mutta laiskuus ottaa valokuvia (edes kännykällä) ja kyllästyneisyys valokuvien ottamiseen netistä ovat saaneet mut lykkäämään kirjoittamista päivän toisensa jälkeen. Toisaalta myös työt ja elämä ovat vieneet aikaa poissa koneelta. Nyt aattelin kuitenkin koittaa ryhdistäytyä ja yrittää lähipäivinä saada aikaan suunnittelemiani postauksia. Sen jälkeen kun oon tänne kirjoittanut oon nimittäin muun muassa:
- maalaillu ja järjestelly tavaroita uuteen uskoon (helvetin tyhmä sanonta muuten)
- käyny leffateatterissa kaksi (!!!) kertaa
- käyny Di Trevissä kerran syömässä ja kerran yksillä
- saanut lopetettua yhden kirjan ja aloitettua toisen
- tilaillut kivoja juttuja netin ihmeellisestä maailmasta
- hurahtanut täysillä Pinterestiin
- ollut babyshowereissa ekaa kertaa elämässäni
- miettinyt paljon kaikkea syvällisempää ja tehnyt itseanalyysiä sekä suuria suunnitelmia/haaveita (vittu miten kliseiseltä ja ylidramaattiselta taas kerran kuulostan)
Ps. Ja sattuihan mulle sellainenkin pikku juttu, että viimein sain muutaman mutkan kautta koulusta valmistumispaperit ja sitä kautta vakituisen työpaikan. Jee hyvä minä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti