lauantai 29. joulukuuta 2012

Toiveita vuodelle 2013

-Säännöllisen viikottaisen liikunnan palauttaminen elämääni (on tällä hetkellä erittäin kausittaista)

- Uusien reseptien kokeilu edes pari kertaa kuukaudessa

- Miellyttävän säilytysratkaisun keksiminen/löytäminen eteiseen

- Korvakorureikien hankkiminen ja korvakorujen käytön opettelu (!!)

- Miellyttävän kempparitavaroiden säilytysratkaisun keksiminen/löytäminen

- Mystisesti palanneen käsityöinnon ylläpito

- Shoppailukäyttäytymisen muuttuminen siihen, että ostaisin vain niitä vaatteita ja asusteita, joita tarvitsen ja joita tulee käytettyä -> tavoitteena saada se täydellinen vaatekaappi

- Uusien lempparituotteiden löytyminen myynnistä loppuneiden tilalle (!!)

- Kodin kaikille tavaroille oman paikan löytyminen ja turhasta tavarasta luopuminen

- Edes yhden pikkuisen ulkomaanmatkan onnistuminen (remontit tulee viemään suurmman osan "ylimääräisestä" rahasta ja ajasta)

Kovasti oon itelleni vakuutellu, ettei kannata mitään uuden vuoden lupauksia tehdä, kun ne kuitenkin epäonnistuu ja tulee rikottua ja sitten vaan harmittaa, kun ikinä tuli aiottua tai sanottua jotain. Silti mielessäni pieniä erilaisia listoja (niitä rakastavana ihmisenä) koko ajan teen...

Ps. yksi toive tuli vielä mieleen: Saada inspiksen kirjoittaa muutakin, kun näitä listoja vaan :D

2 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Tän listan asioista aika moni vois olla myös mun suustani :D Varsinki toi liikunta.. Tosin mulla se menee niin, et pitäis ylipäätään alottaa jonkinnäkönen liikunta et se vois muuttua säännölliseks tai olla palautettavissa.. :D

Mirkkis kirjoitti...

Heh, voidaan sit vuoden päästä kattoo molemmat et miten kävi :D